pystyn jo tuntemaan joinain päivinä kevään mun rinnassa.
se on aurinko ja kukat pöydällä.
se on ihastuksen tunne vatsanpohjassa.
se on verigreippien kausi.
se on oma asenne.
Mustelmia ja jauhon täydeltä rakkautta
Harmittomat labrakäynnit ovat mielestäni ahdistavia, koska pitää mennä sairaalalle. Ihmiset ovat siellä vaivasta, jos toisesta paikanpäällä ja kaikki ovat kyllästyneitä odottamiseen, eikä kukaan hymyile. Ainoastaan söpöt raskausvatsat saavat hymyni nousemaan. Joku ihana syy tulla sairaalalle.
Aurinko paistaa ja kävelen Peijaksen sairaalan pääoville. Ambulanssi lähtee hälytykset päällä, nyt jollain on kiire.
Se kaikki sairaalan meininki sai auringon säteetkin tuntumaan valjuilta.
Onneksi olin saanut hyvän syyn leipoa gluteenitonta leipää, sillä ystäväni tulee sunnuntaina kylään. Sydämen muotoisen leivän leivoin siskolleni. En ehkä tänäänkään hymyile niin paljon, kun olisi aihetta, mutta tämä sydän leipä muistutti minua ihanista ihmisistä elämässäni. Talossa tuoksuu leipä, siivouksen jälkeinen puhtaus ja koulutöiden deadlinet eivät ole vielä päällä.
Ihanaa viikonloppua.
Taskut
Seison ulkona kädet taskuissa.
Hennot auringon säteet, jotka päivällä vilahtivat ovat haihtuneet iltapäivällä laskeutuvan pimeyden tieltä. On viileää ja pakkasta. Ulkona on talvi.
Ei ehkä perinteinen talvi, jonka muistamme lapsuudestamme, mutta sellainen josta tulee nykyajan lapsille sellainen normaali talvi. Ne erityiset päivät, jolloin pääsee rakentamaan lumilinnaa ja laskemaan mäkeä ilman, että pilkistävä ruoho hidastaa vauhtia.
Taskussa on lämmin. Käteni ovat tyytyväiset villakangastakkini taskuihin, jossa tuntuu kotoisalta ja turvalliselta.
Minunkin tekisi mieli mennä sinne taskuun.
Sujahtaa sinne kuin kani koloon. Siksi aikaa, kunnes bussi saapuu pysäkille.
Joskus minulla on sormikkaat mukana, mutta jätän ne laukkuun ja pidän kädet taskussa. Koska niin on hyvä.
Ps. taskut tuntuvat turvallisilta myös vieraissa paikoissa, kuten hississä
Aurinkoa iholle ja sydämeen
Tänään paistoi aurinko. Se paistoi selkäpuoleltani kävellessä kotiin, joten kävelin osan kotimatkasta lähes takaperin. Oi kuinka olinkaan kaivannut aurinkoa.
Tajusin sen vasta kun säteet saivat suupieleni kohoamaan ja keuhkoni hengittämään vähän syvempään.
Mietin, että pianhan kevät onkin jo täällä. Se oli kyllä vähän huijausta aivoilta ajatella niin, sillä emme elä viedä edes paukkupakkasten ja parhaiden hiihtopäivien kuukautta. Ilahduin kuitenkin kovasti auringosta ja toivon, että joku muukin ehti nauttia niistä minuuteista, kun se meille täällä paistoi.
Aina aurinkoisella säällä ajatukseni ovat iloisempia ja tulevaisuuteni kirkkaampi. Suomen talvi tuntuu myös tästä syystä pitkältä, ajatukset jäävät helposti yhtä sumeiksi kun ulkona oleva sää. Sataako, tuuleeko, tihuttaako vai räntääkö?
Etelä-Suomeen on luvattu aurinkoista lauantaille. Jos et ole töissä, varaa aikaa ulkoilulle ja aloita jo nyt pienen päiväretken suunnittelu. Itse yritän saada siskot innostumaan metsäretkestä, jonne pakkaisimme lämmintä juotavaa ja ehkä nuotiomakkara ainekset.
Ihanaa loppuiltaa!
Avautumista opiskelijan arjesta
Opiskelen kolmatta vuotta ammattikorkeakoulussa ja minulla on huomattavasti vähemmän luentoja, kun esimerkiksi ensimmäisenä vuonna.
Keskimäärin minulla on luentoja koululla kolmena päivänä viikossa, joskus vain puoli päivää. Tämän lisäksi tulee ryhmätyöt, raportit ym. ja kohta aloitettava opinnäytetyö. Tämä vie varmasti enemmän aikaa, kuin kuvittelen, mutta opiskelijalla jää aikaa kaikkeen muuhun paljon enemmän kuin työssä käyvällä.
Tämähän on ideaalitilanne monelle.
Joululoma korkeakoulussa kesti noin neljä viikkoa. Opiskelijana, jolla ei ollut varaa lähteä ulkomaanmatkalle, reissuun kylpylähotelliin ym. neljä viikkoa on pitkä aika katsella kuusta, syödä pipareita ja sen jälkeen kuntoilla pois joulun just chilling- fiilis. Joku voisi nauttia, kun tammikuun ensimmäisellä viikolla ei tarvitse kiirehtiä aamubussilla mihinkään. Itse ahdistuin siitä, kun muut ovat töissä ja minä istun 12 kotona ja mietin että soittaisinko pianoa vai lukisinko ranskaa. Yritin keksiä jokaiselle päivälle jotain suoritettavaa, etten olisi kokenut olevani kelvoton ihminen. Laiska. Helpommalla pääsevä.
Illat tanssikoululla tuovat hyvin sisältöä elämään, mutta myös rajoittavat. Minulle sanotiin vuokravälitysfirmasta, että koska en voisi tehdä iltavuoroja ruokakaupassa, minulle ei kannata antaa kassakoulutusta ja palkata töihin. Opiskelijana minua ei palkattu siis edes osa-aikatöihin ruokakauppaan.
En kaipaa alkaa, kun olin kuutena päivänä viikossa koulussa ja töissä, mutta silloin koin itseni tärkeäksi. Jouluna, kun tein viikon töitä intensiivisesti koin elämäni tarkoitukselliseksi pitkästä aikaa. Minulla oli syy herätä aikaisin aamulla ja vaikka väsytti, olin jotenkin parempi ihminen.
Uskon, että työttömänä monelle tulee merkittömyyden tunne ja olo, ettei voi puhua, että arkena on lukenut kirjaa ja laittanut ruokaa, kun muut paiskivat töitä. Onkohan muilla opiskelijoilla ahdistusta olemisen painavuudesta ja yhteiskunnan luomasta mielikuvasta, mitä on arki ja kunnollisuus?
Rapussa tervehtiminen
Minkälainen suhde sinulla on naapureihisi. Tiedätkö heidän nimensä, moikkaatteko tavatessanne ja vaihdatteko kenties jopa kuulumisia?
Minua harmittaa, että omat naapurisuhteeni ovat lähes olemattomat lukuunottamatta öisiä kiroamisia yläkertaa kohti.
Ajattelen automaattisesti, tälläistä se on pääkaupunkiseudulla.
Vastaan tuleva naapuri ei halua katsoa silmiin, eikä todellakaan halua että tulen lainaamaan puuttuvaa kananmunaa. Toisin oli pikkukaupungissa, huomaa ajattelevani.
Nämä ajatukset ovat kuitenkin yksi syy miksi naapurisuhteet eivät ikinä muutu. Meidän asenteemme ovat vääränlaisia tai lannistuvia. Jos yksi naapuri ei moikkaa pihalla takaisin, lopetamme kaikille moikkaamisen. Ihan vain varmuuden vuoksi.
En tiedä pelkäämmekö tunkeilevamme vai lähes vieraan ihmisen torjutuksi tulemisen tunnetta.
Meillä jokaisella on harmaita päiviä ja joskus toisen tervehdys voi piristää päivää kummasti. Koska emme tunne naapureita hyvin, emme voi tietää jos olemme yksinäiselle naapurille ainut kontakti koko päivän aikana. Voi olla etteivät naapurisi halua tehdä lähempää tuttavuutta, eikä niin tarvitsekaan olla.
Mutta oletko miettinyt, jos sinulle tulisi hätä kotona. Voisitko mennä pyytämään naapurilta apua? Oma vastaukseni on en. En tietäisi kenen ovelle voisin koputtaa.
Tämä saa ajattelemaan, olemmeko eristäytyneet luonnollisesta naapurisuhteesta.
Tänään tapasin ensimmäistä kertaa mukavan iäkkäämmän naisen taloyhtiömme pihassa. Moikkasin ja aloimme juttelemaan. Nainen sanoi, ettei tunne kaikkia uusia asukkaita enää. Itse olen asunut rapussa kolme kuukautta. En ehkä ollut tavannut naista aikaisemmin tai sitten emme olleet moikanneet ja koko naapuri on jäänyt niin etäiseksi, että en edes muistanut häntä. Niin tai näin, lyhyt keskustelume teki minut iloiseksi ja minulle tuli hieman kotoisampi olo talossamme.
Naapurit on sinua lähimpänä, jos jotain sattuu. Ne on myös niitä, joille voit hymyillä. Itse muutan asennetta. Ei ole olemassa pääkaupunkiseutu naapureita.
On naapureita jotka tunnet ja joita et vielä tunne.
Epätoivottu poikkeus ruokapäydässä
Monesti ystävien ja sukulaisten tapaamiseen, juhliin ja muihin seurallisiin tapahtumiin liittyy syömistä. Opiskelijoilla illanvietoissa mukana on usein alkoholi, joka saa viattoman roolin parin juoman muodossa lähes jokaisessa opiskelijaporukassa. Sokeri- ja alkoholimäärät kertyvät kuitenkin koko opiskeluaikana, varsinkin korkeakoulujen aloitusvuonna, opiskelijoilla varsin suuriksi. Itse sain useamman lisäkilon, kun aloitin ammattikorkeassa. Tämä johtui varmasti lyhyistä ja pitkistä opiskelijailloista luokakavereilla ja haalareissa hengailusta opiskelijabileissa. Alkoholi vähensi myös seuraavan päivän treenitehoa tai sai syömään harkitsemattomammin epäterveellistä ruokaa.
Onneksi minulla on menossa kolmas opiskelijan vuosi ja osaan kieltäytyä yhä useammin muutamasta lasista alkoholia tai baari-illasta. Opiskelijoille myös vinkkinä, että olen osallistunut kaveriporukassa approihin alkoholittomalla-linjalla. Pääsin mukaan leimojen keräykseen kahvilla, limuilla ja jopa paniinilla 😉 ja ansaitsin haalirimerkin selvin päin siinä missä kaverit joivat useamman alkoholiannoksen.. Minulla oli hauskaa niinkin, se on paljon asennoitumisesta ja kiinni ja kerroin etukäteen kavereille, että tulen mukaan mutten juo vain alkoholia.
Herkuttelu hyvässä seurassa on yksi parhaista asioista. Mutta sitten kun haluat rajoittaa ruokavaliota terveellisemmäksi tulee seurassa syömisestä usein ongelma. Onneksi nykyään on olemassa monenlaisia erikisruokavalioita, ettei suuremmissa juhlissa ihmetellä, miksei tuo syö kakkua tai joku lihaa. Tutummissa piireissa läheisten on kuitenkin joskus vaikea ymmärtää, miksei pulla enää maistu tai uunimakkara päädy enää lautaselle.
Itse aloitin sokerittoman kokeilun, koska sokerista oli tullut minulle aivan liian tuttavallinen kaveri väsymykseen ja kotona vietettyihin iltoihin. Sokerista tulee turvonnut ja väsynyt olo. Ja en edes tajunnut sitä kunnolla, ennenkuin lopetin sen käytön. Aivan kokonaan sokeriton ruokavalioni ei ole. Yritän vältellä valkoista sokeria, tuotteita joihin sitä on lisätty runsaasti, mutta eineksia kuten ketsuppia en välttele. Murot, maustetut jogurtit ym. skippaan sillä niillä rupeaa helposti korvaamaan makean himoon ennen syötyjä herkkuja.
Olen nyt ollut kaksi viikkoa ”sokerittomalla” ruokavaliolla ja tuntuu, että keho on energisempi. Syön kyllä vähän enemmän hedelmiä, mutta vaikka ne sisältävät hedelmäsokeria ne eivät ole tyhjää energiaa. Haluan rohkaista kaikkia sokerittomaan kokeiluun, se tuntuu jo viikon jälkeen vapauttavalta.
Seurassa syömiseen haluan sanoa, että helpointa on sanoa, että ei syö jotain, mutta yrittää olla paasamatta muille syitä sekä saada heitäkin lähtemään mukaan. Serkkutapaamisessa skippasin kolme herkullista kakkua, mutta kukaan ei kysynyt perusteluja, kun sanoin, etten nyt syö sokeria. En kuitenkaan halunnut pilata muiden nautintoa upeaista kakuista. Paasaus ruokapöydässä on vähän epäreilua, kaikki kuitenkin tietävät, ettei sokeri ole terveysruokaa tai lihateollisuus eettisin asia. Näistä jutuista voi puhua kuitenkin mielestäni muissa tilanteissa, mutta ei silloin, kun muuta aikovat syödä ruokaa, jonka itse tuomitsee tai välttelee sen hetkisen ruokavalion vuoksi.
Sen verran tykkään hyvästä ruoasta, että jos jollain on hyviä vinkkejä sokerittomista ”herkuista” otan niitä ilolla vastaan.
Omia suosikkeja:
-Banaaniletut
-Chia -vanukas
-Marjasmoothiet
Hyvää itsenäisyyspäivää
Joulukuu- valo saapuu pimeyteen
Kotinurkka
Marraskuu on kuukausi, jolloin on helppo kadota kodissa siihen pimeimpään nurkkaan. Käpertyä kirjan kanssa, katsoa tv:stä tarinoita, joissa on valoisampaa ja lämpimämpää. Mutta kun istahdat liian usein siihen samalle nojatuolille, huomaat ettei se suklaa maistukaan enää erityiselle herkulle. Onhan ympärillä kotoisaa, tuikut pöydillä ja teevesi kiehumassa.
Palautuminen kotona on hyvä, mutta kun jättää asioita väliin, kun ei tunnu jaksavan, voi miettiä, että onko siitä nojatuolista ja kirjasta tullut turvavyöhyke.
Välillä kaipaan pienempään kaupunkiin. Siihen, että kadulla tulee yksi ihminen iltalenkin aikana vastaan ja kukaan ei välitä, etten ole laittanut tukkaa. Toisaalta juuri se yksi vastaantuleva moikkaa.
Tiedän, että siellä tylsistyisi helpommin, kun ei olisi toimintaa ja tapahtumia
Mutta siihen nähden, kuinka paljon käyn tapahtumissa, voisin asua vaikka Askolan perukoilla.
Pääkaupunkiseutu on paikka, joka on täynnä mahdollisuuksia. Mutta sitten on myös ne paikkakunnat, jotka tuntuvat kodilta. Mutta nyt mun piti puhua kotoilusta ja kun se menee överiksi.
Siinä on myös jotain hyvää, jos kotoilee paljon. Se tarkoittaa usein, että viihtyy kotonaan. Muutenhan sitä pakoilisi kotoa muualle. Talvikuukausina on erityisen tärkeää, että kotona on valoa ja lämpöä. Ja se nojatuoli, johon on mukava käpertyä.
