Rapussa tervehtiminen

Minkälainen suhde sinulla on naapureihisi. Tiedätkö heidän nimensä, moikkaatteko tavatessanne ja vaihdatteko kenties jopa kuulumisia?

Minua harmittaa, että omat naapurisuhteeni ovat lähes olemattomat lukuunottamatta öisiä kiroamisia yläkertaa kohti.
Ajattelen automaattisesti, tälläistä se on pääkaupunkiseudulla.
Vastaan tuleva naapuri ei halua katsoa silmiin, eikä todellakaan halua että tulen lainaamaan puuttuvaa kananmunaa. Toisin oli pikkukaupungissa, huomaa ajattelevani.

Nämä ajatukset ovat kuitenkin yksi syy miksi naapurisuhteet eivät ikinä muutu. Meidän asenteemme ovat vääränlaisia tai lannistuvia. Jos yksi naapuri ei moikkaa pihalla takaisin, lopetamme kaikille moikkaamisen. Ihan vain varmuuden vuoksi.
En tiedä pelkäämmekö tunkeilevamme vai lähes vieraan ihmisen torjutuksi tulemisen tunnetta.

Meillä jokaisella on harmaita päiviä ja joskus toisen tervehdys voi piristää päivää kummasti. Koska emme tunne naapureita hyvin, emme voi tietää jos olemme yksinäiselle naapurille ainut kontakti koko päivän aikana. Voi olla etteivät naapurisi halua tehdä lähempää tuttavuutta, eikä niin tarvitsekaan olla.
Mutta oletko miettinyt, jos sinulle tulisi hätä kotona. Voisitko mennä pyytämään naapurilta apua? Oma vastaukseni on en. En tietäisi kenen ovelle voisin koputtaa.
Tämä saa ajattelemaan, olemmeko eristäytyneet luonnollisesta naapurisuhteesta.

Tänään tapasin ensimmäistä kertaa mukavan iäkkäämmän naisen taloyhtiömme pihassa. Moikkasin ja aloimme juttelemaan. Nainen sanoi, ettei tunne kaikkia uusia asukkaita enää. Itse olen asunut rapussa kolme kuukautta. En ehkä ollut tavannut naista aikaisemmin tai sitten emme olleet moikanneet ja koko naapuri on jäänyt niin etäiseksi, että en edes muistanut häntä. Niin tai näin, lyhyt keskustelume teki minut iloiseksi ja minulle tuli hieman kotoisampi olo talossamme.

Naapurit on sinua lähimpänä, jos jotain sattuu. Ne on myös niitä, joille voit hymyillä. Itse muutan asennetta. Ei ole olemassa pääkaupunkiseutu naapureita.
On naapureita jotka tunnet ja joita et vielä tunne.