Tekevätkö unelmat onnelliseksi?

Unelmoin arkisista asioista, kuten koirasta ja mielekkäästä työstä. Monesti koen tyytymättömyyttä aina yhdellä elämän saralla ja uskottelen itselleni, että sen yhden unelman toteutuessa olisin täysin tyytyväinen elämääni. Useiden unelmien toteutumisen jälkeen alan kuitenkin uskoa, että en tule saavuttamaan täysin tyytyväisen ihmisen olotilaa kolmesta syystä. Ensimmäiseksi, että unelmat eivät ole aina sitä mitä odottaa. Nuorempana haaveilin aina ulkomaanmatkoista ja kävinkin vuosittain aurinkomatkoilla. Valmistuttuani ammattikorkeakoulusta ostin itselleni lahjaksi ensimmäisen matkan Euroopan ulkopuolelle. Matka oli täysi pettymys. Saari, johon matkustimme, oli karua autiomaata lomaresortteja lukuun ottamatta ja koko loman ajan kaipasin vehreyttä ja hyvää ruokaa. Kaiken huipuksi sain ruokamyrkytyksen ja kaverini huumattiin. Loma, josta olin haaveillut oli suurimpia pettymyksiä ikinä. Toiseksi, että unelmia tulee aina lisää. Sitten kun olen saanut unelmoimani lapsia, haaveilen vapaa-ajasta tai omakotitalon, haaveilen mökistä. Kolmanneksi unelmat tuovat usein mukanaan vastuuta. Osa unelmien toteutumisesta voi tapahtua vapauden vähenemisen hinnalla. Työpäivän jälkeen ei voi suunnata suoraan salille vaan koiraa on lenkitettävä, ja omakotitalossa on huollettavaa ympäri vuoden. Täysin tyytyväinen olotila on hyvin harvassa löytyvä mahdollisuus.

Olen kuullut keskustelua siitä, unelmoimmeko muiden unelmia. Siis esimerkiksi, että onko perhe tai omakotitalo sinun vai muiden ihmisten muodostama idyllinen unelma. Tietysti joskus voimme erehtyäkin unelmoimaan toisten unelmia. Nuorena olemme alttiita unelmoimaan ystäviemme urahaaveita ja ajautua ystävän kanssa samaan oppilaitokseen ja todeta sitten, että emme ole kiinnostuneita alasta, samaan aikaan kun ystävä on liekeissä uusista opinnoistaan. Mutta olen sitä mieltä, että useita unelmia on kokeiltava, ennen kuin voi tietää tekevätkö ne onnelliseksi.

Olen nyt lähellä monien unelmien toteutumista ja samaan aikaa elämäntilanteessa, jossa osa unelmistani on juuri toteutunut. Odotan parhaillaan tuloksia yliopistosta, pääsenkö opiskelemaan ammattia, jonka uskon tekevän työelämästäni mielekästä ja merkityksellistä. Meillä on myös terhakka koiranpentu kennelissä kasvamassa äidistään eroon ja tullakseen osaksi meidän pikku perhettä. Samaan aikaan kun odotan malttamattomana näiden unelmien mahdollista toteutumista, ihmettelen, kuinka ihanaa on juoda aamukahvia omalla terassilla, selvittää miten talon termostaatit toimivat ja kipittää sandaaleissa hakemaan postia tienvarrelle pystytetystä postilaatikosta. En tietysti osaa sanoa onko omakotitalo idylli yhtä ihanaa, kun talvella tuiskuttaa lunta toista metriä ulko-oven eteen, mutta nyt nautin täysillä yhden unelmani toteutumisesta. Myös toteutunut parisuhde on ollut melkein kymmenen vuotta kestänyt unelmointini kohde. Unelma oli ehkä erilainen 15 -vuotiaana, kun haaveilin poikaystävästä ilman suurempaa merkitystä, kun taas 20-vuotiaana haaveilin kestävästä parisuhteesta ja vaihtuvien ihastusten vakiintumisesta yhteen ihmiseen, joka jakaa kanssani rakkauden. Jos omakotitalo, koira, lapset tai haaveammatti ovat yhtään samanlaisia unelmien täyttymyksiä kuin parisuhteeni, ne tulevat tekemään minut onnelliseksi tulevaisuudessa huolimatta niiden mukana tuomasta vastuusta ja yllätyksellisyydestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.