Aina väärässä paikassa?

Kello näyttää 7:45 aamujunassa ja toivon, että seuraavalle asemalle jatkava nuorisolauma ei tule istumaan viereeni. Laitan Bon Iveria soimaan ja suljen hetkeksi silmäni. Kuka tykkää aamuista? En muista, koska olisin aamulla herännyt virkeänä tai innoissaan aamulenkille.

Kello näyttää 8:35, suljen vielä silmäni ja käännän kylkeä. Kuka haluaa nousta viikonloppuna enne ysiä, kun kerrankin olisi aikaa nukkua.

Näinä aamuina tiedän oikeasti olevani todella onnellisessa asemassa. En ole se ihminen, joka herää aamuyöllä jakamaan lehtiä tai joudu hyppäämään auton rattiin istumaan tunniksi aamuruuhkaan. Kun mittaan kahvinkeittimeen kahvia ja laitan radion päälle sekä makuuhuoneessa, että keittiössä tunnen tiettyä arkirutiinin turvallista tunnetta. Hampaita pestessä mietin vaatteita, jotka pukisin päälleni ja aamupalalla selaan satunnaisia lehtiä, joita postiluukusta tulee (Op- asiakaslehteä – koen olevani osittain, kuin pankin osakas tai joku rikas sijoittaja tai Pam- lehteä, jolloin koen hetkellisen työpaikka aktivistin oireita- paitsi, etten käy edes tällä hetkellä töissä). Arkipäivät menevät nopeasti, mutta haaveilen siitä, ettei ole kiire mihinkään.

Kello näyttää 8:39, tajuan herääväni siskojeni kanssa samassa huoneessa, mummolassa keskellä peltoa. Samalla, kuin koen päivän mittaa stressittömyyttä ja onnea, kaipaan jo sykkeeseen. Treeneihin ja oman yksipuolisen iltapalan ääreen. Nyt on vasta mennyt yksi päivä monen päivä lomasta. Löytyisikö pikkupitäjällä sunnuntai hippoja? Huomaan selaavani kavereiden kuulumisia somesta normaalia enemmän ja mietin, että mitä jännää sitä voisi keksiä. Lopulta en keksi mitään. Menen muiden seuraan syömään kääretorttua.

Onko niin, että vika on vain minussa vai kaipaako ihmiset helposti siihen hetkeen, joka ei ole juuri nyt meneillään. Sanon tämän ääneen, koska tiedän kuinka onnellisessa tilanteessa nytkin olen. Usein kaipaan toimintaa, mutta nautin omasta ajasta. Haluan viettää aikaa kavereiden kanssa, mutta usein huomaankin katsovani mielummin Frendejä, kun matkustan puoli tuntia junalla tapaamaan oikeaa frendiä.

Jos mä nyt päättäisin, että tämä hetki riittää. Suljen koneen ja menen muiden seuraan tupaan.
kaivos
cropped-IMG_0029.jpg

Yksi vastaus artikkeliin “Aina väärässä paikassa?

  1. Tasapaino toisten seurassa ja taas toisinaan yksin on varmaan monelle hyvä. ä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.