Opiskelen kolmatta vuotta ammattikorkeakoulussa ja minulla on huomattavasti vähemmän luentoja, kun esimerkiksi ensimmäisenä vuonna.
Keskimäärin minulla on luentoja koululla kolmena päivänä viikossa, joskus vain puoli päivää. Tämän lisäksi tulee ryhmätyöt, raportit ym. ja kohta aloitettava opinnäytetyö. Tämä vie varmasti enemmän aikaa, kuin kuvittelen, mutta opiskelijalla jää aikaa kaikkeen muuhun paljon enemmän kuin työssä käyvällä.
Tämähän on ideaalitilanne monelle.
Joululoma korkeakoulussa kesti noin neljä viikkoa. Opiskelijana, jolla ei ollut varaa lähteä ulkomaanmatkalle, reissuun kylpylähotelliin ym. neljä viikkoa on pitkä aika katsella kuusta, syödä pipareita ja sen jälkeen kuntoilla pois joulun just chilling- fiilis. Joku voisi nauttia, kun tammikuun ensimmäisellä viikolla ei tarvitse kiirehtiä aamubussilla mihinkään. Itse ahdistuin siitä, kun muut ovat töissä ja minä istun 12 kotona ja mietin että soittaisinko pianoa vai lukisinko ranskaa. Yritin keksiä jokaiselle päivälle jotain suoritettavaa, etten olisi kokenut olevani kelvoton ihminen. Laiska. Helpommalla pääsevä.
Illat tanssikoululla tuovat hyvin sisältöä elämään, mutta myös rajoittavat. Minulle sanotiin vuokravälitysfirmasta, että koska en voisi tehdä iltavuoroja ruokakaupassa, minulle ei kannata antaa kassakoulutusta ja palkata töihin. Opiskelijana minua ei palkattu siis edes osa-aikatöihin ruokakauppaan.
En kaipaa alkaa, kun olin kuutena päivänä viikossa koulussa ja töissä, mutta silloin koin itseni tärkeäksi. Jouluna, kun tein viikon töitä intensiivisesti koin elämäni tarkoitukselliseksi pitkästä aikaa. Minulla oli syy herätä aikaisin aamulla ja vaikka väsytti, olin jotenkin parempi ihminen.
Uskon, että työttömänä monelle tulee merkittömyyden tunne ja olo, ettei voi puhua, että arkena on lukenut kirjaa ja laittanut ruokaa, kun muut paiskivat töitä. Onkohan muilla opiskelijoilla ahdistusta olemisen painavuudesta ja yhteiskunnan luomasta mielikuvasta, mitä on arki ja kunnollisuus?
