Kuinka nopeasti arki voikaan muuttua. Päivät ikään kuin hidastuvat ja menettävät merkityksensä. Viikonpäivät menevät nopeasti sekaisin. Onko nyt tiistai vai perjantai. Itse käyn vielä töissä, mutta työssä käymisestä on kadonnut merkitys. Itse elämänkin tarkoitus tuntuu osittain kadonneet. Kun mieli on maassa, muistelen menneitä ja haaveilen tulevasta. Etenkin normaalista arjesta.
Näinä aikoina olen kateellinen isoille perheille, joilla on seuraa toisistaan ja surullinen yksin asuvien puolesta. Kaipaan puhetta, hälinää ja naurua. Minulla on onneksi sentään kotona joku, jolle leipoa keksejä ja höpötellä turhanpäiväisiä juttujani. Vaikeinta on tarttua toimeen, kun tylsistyminen on ottanut vallan. Olen harjoitellut positiivisia ajatuksia, kokeillut maalata, kirjoittanut kirjeen 30-vuotiaalle itselleni, leiponut teeleipiä, keksejä, banaanileipää…, siivonnut, kuunnellut äänikirjaa, pelannut lautapeliä, kävellyt järven ympäri… Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Nyt kun minulla ei ole lupaa moneen viikkoon matkustaa vanhempieni luokse, tunnen surullisuutta. Onneksi tämä kaikki on väliaikaista.
Pyrin positiivisiin ajatuksiin tekstin harmaasta sävystä huolimatta. Olenkin itse löytänyt kirjan kirjoittamisen pitkän tauon jälkeen. Myös parisuhteeni voi erityisen hyvin, kun meillä on ollut paljon aikaa toisillemme. Aikaa riittää myös nautti lisääntyneestä auringonpaisteesta.
Onko sinulla vinkkejä, miten viettää lisääntyneitä tunteja kotona? Entä lisätä sosiaalisuutta arkeen, kun harrastukset ja kahvittelut ovat nyt tauolla? Kaikki ihanat vinkit otetaan vastaan. Jos olisin askarteluihmisiä, nyt olisi sopiva aika aloittaa pääsiäisaskartelut. Rairuohon voisin kyllä kohta istuttaa. 😉
