Joskus tuntuu, että elämä tulostaa yksipuoliselle paperille, kun haluaisit sen tulostavan kaksipuolisena; tehokkaana ja loogisena.
Tarkotan tällä esimerkiksi sitä, että suunnittelen seuraavaa viikkoa, kaikkea arkista hoidettavaa ja viimeinkin yritystä nähdä kavereita kahvin merkeissä. Sitten iskeekin flunssa ja teen vain kaiken pakollisen ja karsin pois juuri ne suunnitelmat, jotka tein innoissani.
Tärkeintä olisi ehkä hyväksyä, että okei nyt tuli yksipuolista paperia, seuraava viikko sitten onnistuneemmin. Oikea asenne parantaa mielialaa ja itseasiassa koko elämän sisältöä. On vaikea kuvitella millaista elämä olisi, jos sairastuisi vakavaan sairauteen. Muuttuisiko koko elämä ja ihmissuhteet, kykenisinkö enää harrastamaan ja vain chillaamaan. Välillä törmää ihmisiin, joilla on upea elämänasenne, vaikka he ovat sairaita. Se antaa mittasuhteita, että itselläkin on parantamisen varaa asioitten suhtautumiseen väsyneenä, nälkäisenä tai nuhaisena.
(Varoitus: seuraavassa kappaleessa on juonipaljastus kirjasta; Kerro minulle jotain hyvää)
Luin kirjan, jossa mies neliraajahalvaantuu ja joutuu loppuelämäkseen pyörätuoliin. Mies ei koe elämän olevan enää arvokasta ja tarinan lopussa hän päättää elämänsä eutanasiana eli armokuolemana. Kirja oli mielestäni hyvin surullinen sen takia, että uskoisin ihmisen helposti asennoutuvan juuri tuohon näkökulmaan. Mikä oikeastaan on kaikkein tärkeintä meille elämässä ja voimmeko joskus luopua siitä tärkeimmästä ja oppia elämään hyvää elämää uudella tavalla?
En tiedä teistä, mutta itsestäni tuntuu, että elämässä on paljon upeita asioita, joihin meillä ei riitä aika. Jos vaikka itse neliraaja halvaantuisin (tuntuu pahanta edes kirjoittaa), voisin haaveilla kuorolaulamisesta ja näyttelemisestä, tietysti rajoitettuna äänen käyttöön. Nyt ne ei ole mulle niin tärkeitä, että mahtuisivat mun elämään. Äskeinen esimerkki oli oikeastaan aika ääripäästä ja vähän ahdistavakin, pahoittelen sitä.
Joskus kun aloittaa uuden harrastuksen tai saa uusia kavereita, jotka tuovat sinusta uusia, kivoja piirteitä esille huomaa, että on yllättävää miten itsestäkin oppii. Vaikka kakskakkosena tai nelikymppisenä. Nyt ei ole vielä uusivuosi, mutta voisin luvata itselleni, että ensi vuonna olen vielä enemmän avoin uusille asioille, joihin minulle tarjoutuu mahdollisuus. Onhan tässä kokeiltu vaihdossa ulkomailla asuminen, miksen kokeilisi esim. laitesukellusta, vaikka en pysty sukeltamaan kuin lyhyita matkoja ja nenästä kiinni pitäen = en ole kuin kala vedessä.
Tekstin allekirjoittaa kaksi viikkoa ihmeellisessä flunssassa ollut. Ei se elämä näinkään ihan hassua ole, mutta tykkään kyllä lukea enemmän kaksipuolisia sivoja kirjoissa. ;D